Kuka olen
Olen Pekko Pistokoski, yleistä historiaa ja Pohjois-Amerikan tutkimusta Helsingissä ja Tübingenissä opiskellut filosofian maisteri. Ammatiltani olen copywriter eli tekstisuunnittelija.
Harjoittelin ja työskentelin vuosina 2014–2021 mainostoimisto TBWA\Helsingissä. Tekstejäni ostivat ja käyttivät muiden muassa Aalto-yliopisto, VR, Atria, Instrumentarium, Danske Bank, Neste, Fortum, Nissan, Helsingin Sanomat ja Terveystalo. Viimeksi mainitulle kirjoittamallani Kurlaustestillä voitin tekstisarjan hopeaa Grafia ry:n Vuoden Huipuissa 2022. Tuomaristoon sain kutsun seuraavana vuonna.
Vuodesta 2021 olen kirjoittanut OP Pohjolalla asiakasviestintää – ja vähän myös vakuutusehtoja. Tyylilajin vaihduttua energiaa alkoi riittää harrastamiseenkin, ja olen sittemmin julkaissut juttuja myös Pelit-lehdessä ja Yliopisto-lehdessä. Ei-kaupallinen ruokablogi on saman kehityksen jatkumoa.
