Kulttipaikat: Lehtimäen grilli

Yhtenäiskulttuuria on vaikea määritellä tai sen olemassaoloa todistaa. Silti sadattuhannet toisilleen tuntemattomat ja eri paikoissa kasvaneet suomalaiset jakavat käsityksen siitä, kuinka kuikka laulaa, kenet talvi yllättää ja mitä makkaraperunat ovat.

Viimeksi mainittuja tarjoilee kulttimaineeseen noussut Lehtimäen grilli Porvoossa. Ja hyvin tarjoileekin.

Vaikka Lehtimäen grilli löytyy uusmaalaiselta pientaloalueelta, se voisi sijaita missä päin Suomea tahansa. Jaffa-mainoksineen ja päällystämättömine parkkipaikkoineen kyseessä on ajaton ja paikaton, tunnelmaltaan pysähtynyt klassikko. Jotain tällaista voisi olla yhtä lailla Niinisalossa kuin Hirvensalossa, Hiekkaharjussa tai Mäntyharjulla, Iivisniemessä ja Rovaniemellä.

Kaiken keskellä on ylimaallisia tuoksuja sihisevä mustunut paistolevy, jonka ympärille asettuvat keittiö, ruokailutilat, terassi ja pölyinen tontti. Annokset tilataan, huudetaan ja noudetaan koruttomassa sisätilassa olevalta luukulta, jonka viereen on tussattu ruokalista. Tila muistuttaa 90-luvulle unohtuneen leirintäalueen kahviota.

Kopissa uurastaa testipäivänä kaksi noin 20-vuotiasta naista, jotka vastaavat stereotypiaa porvoolaisista tytöistä. (Lajin keskuspaikka ja alkulähde lienee Brunbergin tehtaanmyymälä.) He loihtivat vähäeleisesti makkara-, jauheliha- ja lihapullaperunoita, leikkeitä, patonkeja ja hampurilaisia. Edullisimmat purilaiset maksavat kuutisen euroa, perusannokset 9–16 euroa. Megamakkis ja megakebab painavat noin kolme kiloa ja maksavat 30 euroa.

Tilasin seuralaiseni kanssa kaksi ”pientä” annosta, makkaraperunat ja jauhelihaperunat kaikilla mausteilla. Aiemmalla käynnillä opimme, että ”normaali” annos ei mahdu normaaliin ihmiseen. Pienet annokset maksavat 9 euroa ja on koottu proosalliselle kertakäyttölautaselle. Niiden mukana tulee muovinen kertakäyttöhaarukka.

Jauhelihaperunat sisältää keon lähes ylipaistettuja poimuranskalaisia, joiden päälle on kasattu reilusti grillimaustettua, parilalla käristettyä jauhelihaa sekä etikkaista säilykejalapenoa. Kaikilla mausteilla mukaan tulee paprika- ja valkosipulimajoneesia, ketsuppia, sinappia, punasipulia ja kiinankaalia. Alkukantainen kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, enkä tiedä, miten poimutetuista ranskiksista ja jauhelihasta saisi parempaa.

Makkaraperunat on tehty samalle pohjalle ilman jalapenoa. Turhan kuohkea makkara on teollisuuswurstia, jonka lihapitoisuus ei liene korkea, mutta se on käristetty asianmukaisesti. Myös makkaraperunat ovat erinomaiset. Suolaa on liikaa, kuten genreen kuuluu.

Elokuisena lauantai-iltapäivänä Lehtimäen grillille lappaa tasaisesti paikallisia. Terassilla istuessa tuntuu siltä kuin olisi statistina TV2:lle tehdyssä kotimaisessa elokuvassa.

Kokemus on väkevä ja hieno. Kannattaa mennä, mutta nälkäisenä.

Vastaa